Hevosten ja ponin lisäksi tilallamme asustaa myös liuta muita ystävällisiä nelijalkaisia.

Lampaat
Ensimmäiset 10 lammasta muutti tilalle vuonna 2008. Ne olivat rodultaan kainuunharmaksia. Sittemmin pässivalintojen ja risteytysten kautta painopiste on muuttunut ja ensimmäiset puhtaat texel-rotuiset karitsat syntyivät 2020. Uuhia tilalla mahtuisi olemaan maksimissaan 110kpl, mutta määrä pyritään pitämään reilusti pienempänä.

Koirat
Tärkeitä tiiminjäseniä tilalla ovat bordercolliet Paddy, Nalli ja Tim. Ne ovat korvaamaton apu lammastöissä, kokoavat lampaita perinnebiotoopeilta, auttavat laidunsiirroissa ja lastauksissa sekä talviajan ruokinnoissa. Vapaa-aikana ne vievät omat ihmisensä lenkeille metsään tai kipuavat kainaloon sohvan nurkassa.

Kissaveljekset
Tallilla asuvat myös kissaveljekset Remu ja Leevi. Niillä on vapaa pääsy varustehuoneen kissaluukusta sisään ja ulos. Kesäaikaan niitä näkee aktiivisissa touhuissa tilan pihapiirissä, mutta talvisin ne näyttävät pääasiassa makailevan loimihyllyllä laskeutuen sieltä vain ruokailemaan tai tarpeilleen hevosten karsinoihin.