Pihlavan Tallin tarina

Nivasta Ilomantsiin ja Kiihtelysvaaran Hyypiään.

2000-2005

Pihlavan Tallin tarina alkoi vuokratiloissa Korholan tilalla Hammaslahdessa jo vuonna 2000. Talli nimettiin Minnalle tärkeää tammalinjaa edustavan tamma Pihlavan mukaan. Edesmennyt Pihla on nykyisen terapiaratsun Toukon täti.  

Hammaslahden jälkeen toiminta siirtyi omiin tiloihin Ilomantsiin kolmeksi vuodeksi ja vuonna 2006 talli muutti kauniin perinnemaiseman keskelle Joensuun Kiihtelysvaaraan. Sekä Ilomantsissa että etenkin Kiihtelysvaarassa maatalous tuli yhä merkittävämmäksi osaksi tilan toimintaa. Ilomantsissa mukana olivat vuohet, Kiihtelysvaaraan muuttivat ensimmäiset lampaat.

2006>

Kiihtelysvaarassa oli mainiot puitteet leirien pitämiseeen ja parhaimpina aikoina tallilla olikin kesäisin jopa kahdeksan leiriä. Toiminnan painopiste alkoi kuitenkin vuosien varrella kallistua ensin kuntouttavaan toimintaan ja sittemmin myös terapiaan. Lopulta tunti- ja leiritoiminta supistettiin ihan minimiin ja tilalle tuli ratsastusterapia. Yksityistunteja on edelleen mahdollista saada ja kokeneet voivat kysyä hevosia vuokralle (pitkäaikaisia sopimuksia) ja hevostaitoleirejä (päiväleirit) pidetään loma-aikoihin.

Tallin toiminnan avainsanoja ovat kodikkuus, turvallisuus (sekä fyysinen että henkinen), elämyksellisyys ja aidot kohtaamiset. Raatevaaran kauniit kumpuilevat maisemat ja kauempana siintävät vaarat antavat levollisen taustan terapiatyölle. Maatila monine asukkeineen tarjoaa paljon toimintamahdollisuuksia ja virikkeitä kaikille aisteilla.

Pihlavan Talli sijaitsee Kivelän luomutilalla. Tilalla on 20ha omaa ja 20ha vuokrapeltoa, joilla tuotetaan pääasiassa luomunurmirehua tilan hevosille ja luomulampaille. Kesäisin lampaat tekevät tärkeää maisemanhoitotyötä perinnebiotoopeilla ja luonnonlaitumilla tilan ulkopuolella.

LUOMU on meille arvovalinta ja viljelyssä mietimme aktiivisesti keinoja viljellä maata kestävän kehityksen mukaisesti hiiltä sitoen.



Ota yhteyttä

1 Example Street
Anytown, CA 10100
USA